Entä jos kirjoittaminen ei tahdo sujua?
Varmasti jokainen työkseen kirjoittava tunnistaa tilanteen, jossa juttua ei yhtäkkiä tahdokaan syntyä. Ajatukset saattavat takkuilla eikä kirjoittaminen oikein ota tuulta alleen. Aihe saattaa tuntua erityisen vaikealta tai toisaalta kirjoittaja saattaa myös löytää itsensä tilanteesta, jossa hänellä ei oikein ole edes aihetta valmiina. Tilanne saattaa tuntua turhauttavalta ja se on tuttu varmasti myös monelle bloggaajalle. Mitä tällöin kannattaisi tehdä? Miten päästä kirjoitustyössä eteenpäin? Mistä lähteä liikkeelle? Kokosimme seuraavaan kappaleeseen muutamia käyttökelpoisia vinkkejä tällaisia tilanteita silmällä pitäen.
Vinkkejä
Kokosimme tähän kappaleeseen muutamia vinkkejä sellaisia tilanteita varten, joissa sinun pitäisi kirjoittaa juttu tietystä aiheesta, etkä oikein tahdo syystä tai toisesta päästä puusta pitkään. Vinkit on koottu luettelomaisesti. Nappaa parhaat vinkit talteen!
– Jos sinusta tuntuu siltä, ettet tahdo saada kirjoitettua mitään järkevää, pidä pieni luova tauko. Lähde vaikka kävelylle raittiiseen ilmaan ja nollaa ajatuksesi. Tee jotakin itsellesi mielekästä.
– Lue paljon. Älä pyri kopioimaan muiden ajatuksia, vaan pidä niitä inspiraationasi. Monipuolisten tekstien lukeminen auttaa sinua kehittymään kirjoittajana.
– Jos kirjoittaminen ei millään tahdo sujua, pyri keksimään käsillä olevaan aiheeseen aivan uusi näkökulma.
– Ellet keksi tekstillesi aihetta, pohdi millaisista ajankohtaisista aiheista tällä hetkellä käydään runsaasti keskustelua. Mieti, voisitko tuoda johonkin näistä aiheista aivan uudenlaisen näkökulman.
– Netti on oikea tiedon aarrearkku. Ellet pääse jutussa puusta pitkään, selaa juttuja, joita aiheesta on netissä kirjoitettu. Saatat keksiä aiheeseen aivan uudenlaisen näkökulman.
– Joskus pienet torkut saattavat auttaa, jos luovuus tuntuu olevan hukassa. Väsyneenä aivot eivät toimi täysillä kierroksilla ja onpa väsymystä verrattu jopa humalatilaan. Esimerkiksi liikenteessä väsymys voi aiheuttaa samantapaisia vaaratilanteita kuin humalassa ajaminen. Tästä syystä onkin tärkeää huolehtia siitä, että saa riittävästi lepoa. Monet myös keksivät hyviä ideoita nukkuessaan.
– Tee mind mappeja ja kokoa ylös hullultakin tuntuvia ideoita.
– Katso aiheeseen liittyvä dokumenttielokuva – usein tällaisista elokuvista saa hyviä ideoita.
– Keskustele aiheesta ystäväsi kanssa – saatat saada aiheeseen aivan uudenlaisia näkökulmia.
– Mieti, oletko kirjoittanut aikaisemmin jotakin käsillä olevaa aihetta sivuavaa ja voisitko jotenkin hyödyntää näitä aikaisempia kirjoituksiasi käsillä olevassa tehtävässäsi.
Yhteenveto
Kaikkinensa omien kotisivujen ylläpitämisestä sekä bloggaamisesta voi olla hyötyä, oletpa sitten yrittäjä tai yksityishenkilö. Yritykselle molemmat kanavat antavat tilaisuuden kertoa omasta toiminnastaan ja vakuuttaa potentiaaliset asiakkaat omasta ammattitaidosta. Yksityishenkilö saa blogin tai omien kotisivujen kautta tilaisuuden kirjoittaa itselleen tärkeästä asiasta. Tämä asia voi olla vaikkapa lemmikkieläimiin, harrastukseen tai muotiin liittyvä.
Bloggaamista saatetaan helposti luulla helpoksi tavaksi ansaita rahaa. Tämä on kuitenkin aivan virheellinen käsitys. Bloggaaminen vaatii työtä siinä missä muutkin työt. Se on jopa yllättävän aikaa vievää – erityisesti, jos bloggaaja haluaa kehittyä hyväksi bloggaajaksi. Hyvältä bloggaajalta vaaditaan taitoa luoda blogilleen kattava verkosto sekä kykyä luoda yleisöä kiinnostavaa sisältöä. Nämä molemmat vaatimukset ovat yllättävän vaativia. Bloggaaminen voi kuitenkin olla myös erityisen mielenkiintoinen ja antoisa harrastus, joka voi parhaimmillaan tarjota jopa vertaistukea. Blogeja löytyy verkosta pilvin pimein, minkä vuoksi myös kilpailu blogimarkkinoilla on kovaa. Onkin tärkeää pyrkiä jollakin keinoin erottumaan blogimassasta! Riippuu aivan bloggaajasta itsestään sekä hänen valitsemastaan aiheesta, millä tavoin tätä erottautumista kannattaa pyrkiä toteuttamaan. Jos olet visuaalisesti vahva lahjakas valokuvaaja, mutta kielellisesti et ole aivan samalla tasolla, saattaa olla parasta panostaa kauniisiin ja puhutteleviin kuviin mutta jos et ole kovin visuaalinen henkilö mutta kirjoittaminen on vahvuutesi, on kenties parasta panostaa puhuttelevaan tekstiin. Parasta olisi, jos nämä molemmat komponentit olisivat blogissasi tasapainossa.